Janne Vilmusenaho

Personal trainer Janne Vilmusenaho

Hei, olen Janne Vilmusenaho ja toimin Fit Kalliossa Personal trainerina.

Ohjaajana olen kannustava ja motivoiva, sekä kykenen tunnistamaan asiakkaan vahvuudet ja kehityskohteet.
Tavoitteeni on aina saada pysyviä elämäntapamuutoksia asiakkailleni tuomalla toimivia työkaluja ja rutiineja suunnitelmallisesti.
Otan asiakkaan huomioon kokonaisvaltaisesti ja kuuntelen hänen tarpeitaan yksilönä. Haluan auttaa jokaista pitämään huolta omasta kehostaan ja löytämään liikunnan ilon hyvän treenin kautta.

Kuntosaliharjoittelu on ollut tärkeä osa elämääni yli 14-vuoden ajan ja sitä kautta terveelliset elämäntavat, sekä kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin merkitys on korostunut jokapäiväisessä toiminnassani. Haluan viedä tätä merkitystä eteenpäin myös muille! Vuosien varrella olen täydentänyt tietouttani ravinnon tärkeydestä ja osaan tehdä ravintovalmennusta.

Harrastin myös jalkapalloa kilpatasolla 15-vuoden ajan edustusjoukkueeseen asti ja koen, että sen myötä urheilullinen elämäntapa kiinnittyi osaksi minua. Joukkueurheilu on tehnyt minusta myös hyvän tiimipelaajan ja se näkyy valmennuksessani.

KOULUTUS

-Personal trainer, Kisakallion urheiluopisto

-Liikuntaneuvoja, Kisakallion urheiluopisto

ERIKOISOSAAMINEN

-Kokonaisvaltainen hyvinvointi

-Lihasmassan ja voiman kehittäminen

-Rasvan poltto ja kiinteytyminen

-Toiminnallinen harjoittelu

ASIAKASPALAUTTEET

Kalle:

Suosittelen Jannea todella lämpimästi salitreenauksesta kiinnostuneille! Jannella on käynyt myös moni tuttu ja kollektiivinen kokemus on, että hän luo harjoitteluun todella positiivisen, innostavan ja luottavaisen fiiliksen. Jannen valmennuksen avulla lihasmassani on huomattavasti noussut ja lihaskuntoni on aivan eri luokkaa kuin aiemmin. Ilman PT-käyntejä en olisi saanut aloitettua ja ylläpidettyä säännöllistä treenaamista. Ennen minua vaivanneet olkapää- ja selkävaivat ovat treenaamisen myötä jääneet historiaan. Janne on taitava valmentaja, hän osaa positiivisen vahvistamisen ja kuuntelee, miten koen eri liikkeet ja harjoitteet ja on muokannut ohjelmat minulle ja arkeeni sopivaksi. Samaan aikaan hän tuo realistisesti esille, mitä muutokseen tarvitaan. Myös ravinnon ja unen merkitys on kirkastunut Jannen valmennuksessa. On ollut hienoa huomata, että viidenkympin paremmalla puolella voi tapahtua näin suurta kehitystä oman kehon hyvinvoinnin ja ulkonäönkin saralla.

Nurana:

Haluan esittää suuret kiitokset valmentajalleni Jannelle Fit Kalliosta! Harjoittelin hänen kanssaan vain 10 kertaa, mutta jo tänä lyhyenä aikana tulokset ylittivät kaikki odotukseni. Jannen ammattitaidon, huolellisuuden ja hyvin suunniteltujen treenien ansiosta pudotin 5 kiloa, sain lihakseni kiinteämmiksi ja aloin tuntea oloni paljon paremmaksi ja itsevarmemmaksi. Olen käynyt Fit Kalliossa jo vuoden ajan, ja se on pitkälti Jannen ansiota. Hän sai minut rakastumaan liikuntaan ja uskomaan itseeni. Olen todella tyytyväinen hänen työhönsä ja voin lämpimästi suositella häntä kaikille, jotka haluavat muuttaa itseään ja elämäänsä. Suuret kiitokset, Janne! 

Heikki:

Yhteistyömme alkoi hieman ikävissä merkeissä, kun sain ensimmäisellä treenikerralla sydäninfarktin. Mutta siitä ei toki voi Jannea syyttää ja hän oli erittäin joustava, vaikka homma tosiaan alkoi kuukausien asiakkaasta johtuvalla treenitauolla. Kun lääkäriltä tuli lupa aloittaa treenaaminen Janne sai minut hienosti motivoitua heti alusta asti kannustavalla asenteellaan. Nyt ollaan päästy jo painamaan kovempaa ja ohjauskin on muuttunut sopivasti haasteellisemmaksi ja tavoitteellisemmaksi, kannustavaa asennetta kuitenkaan unohtamatta. Juttu luistaa, treeneissä on kivaa ja tuloksiakin kropassa jo huomaa. Suosittelen sydämellisesti Jannea jokaiselle, joka etsii kannustavaa, mutta sopivan vaativaa treeniohjausta.

Muhamed:

Janne on aivan huikea valmentaja ja ihminen, jonka kanssa treenaaminen on aina hauskaa ja motivoivaa. Hän on helposti lähestyttävä ja hymy on usein herkässä, mikä tekee treeneistä rennon, mutta tavoitteellisen kokemuksen.

PT:nä Janne on sopivalla tavalla vaativa. Hän osaa kuunnella, ymmärtää ja kannustaa juuri oikealla hetkellä. Hän rohkaisee ylittämään omat rajat ja motivoi jatkamaan silloinkin, kun itse ei uskoisi pystyvänsä.

Valmennus Jannen kanssa on tuonut minulle valtavasti uutta intoa ja halua jatkaa tätä elämäntapaa. Olen saanut parempia fiiliksiä arkeen, ja konkreettisia muutoksia alkaa jo näkyä. Olen todella kiitollinen Jannelle kaikesta tuesta ja ohjauksesta.

Elina:

Otin Jannelta valmennuspaketin käytyäni salilla pari vuotta, kun oli aika tehostaa treeniä. Janne huomioi tarkasti tavoitteeni ja myös fyysiset rajoitteeni, ja treeniohjelmissa toteutui hienosti lihasten kehittäminen, kiinteytyminen ja liikkuvuus, juuri niin kuin olin toivonutkin. Liikkeiden ohjaus oli erittäin ammattitaitoista ja huolellista, esim. jos jokin liike ei minulle soveltunut, löytyi nopeasti korvaava variantti. Treeni on tuottanut tulosta ilahduttavasti ja määriteltyihin tavoitteisiin on todellakin päästy. Esim. hartiaseudun liikkuvuus on nyt aivan eri luokkaa, lihaksia on löytynyt ja vaatekoko pienentynyt selvästi. Olen erittäin tyytyväinen Jannen PT-osaamiseen, siispä omasta kokemuksestani voin suositella hänen asiantuntevaa valmennustaan ihan jokaiselle, lähtötasoon ja ikään katsomatta.

Varaa aikasi veloituksettomaan alkukartoitukseen sähköpostilla tai puhelimitse:

janne.vilmusenaho@ole.fit
041 311 5087